Maailman vastuullisin joustopakkausvalmistaja tukee maailman ensimmäistä hiilineutraalia jääkiekkojoukkuetta
Wipak Oy sekä Lahden Pelicans solmivat syyskuun alussa vastuullisuutta ja ympäristöarvoja korostavan yhteistyösopimuksen.
Wipak ja Pelicans ovat molemmat pyrkineet pitkäjänteisesti pienentämään hiilijalanjälkeään kaikessa toiminnassaan. Molempien yritysten tavoitteena on olla tulevaisuudessa täysin hiilineutraaleja kaiken toimintansa osalta. ”Yhteinen hiilineutraaliustavoitteemme sekä molempien yritysten aiempi kumppanuus Lahden ympäristöpääkaupunki -hankkeessa luovat hyvän pohjan ympäristö- ja ilmastoarvojen mukaiselle toiminnalle sekä yhteiselle näkyvyydelle”, Wipak Oy:n toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari kommentoi. ”Pelicans-kumppanuuden avulla pyrimme lisäämään Wipakin näkyvyyttä Päijät-Hämeessä. Haluamme myös, että yrityksemme vihreät arvot tunnetaan paikallisesti entistä paremmin”, Suur-Hamari sanoo. ”
”Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyökokonaisuuteen Wipakin kanssa. Kumppanuutemme sisältö on aidosti pelkkää markkinoinnillista yhteistyötä syvällisempi. Liiketoiminnalliset arvot, ympäristötavoitteet sekä toimenpiteet ympäristön hyväksi sitovat meitä molempia pelaamaan yhdessä ja vastuullisesti kohti samaa maalia”, kertoo puolestaan Lahden Pelicans Oy:n liiketoimintajohtaja Jarkko Hämäläinen.